Historiaa kirjoitetaan aina uudelleen, koska nykyhetki määrää meitä.
saksalainen filosofi Hans Georg Gadamer(1)
Olemme ihmisinä syvästi historiallisia, nykyhetken määräämiä.
Kun Venäjän ideasta kirjan kirjoittaneelta presidentti Mauno Koivistolta kysyttiin, mikä on Suomen idea, niin hänen vastauksensa oli selkeä: henkiin jääminen(2). Suomalaiset joutuivat Ranskan keisari Napoleonin ja Venäjän tsaari Aleksanteri I:n Tilsitissä 7.7.1807 tekemän sopimuksen johdosta ensin sadaksi vuodeksi osaksi Venäjää ja itsenäistymisensä jälkeen toiseksi sadaksi vuodeksi kompleksiseen suhteeseen rajanaapurinsa kanssa. Kaksisataa vuotta suomalaiset taistelivat henkiin jäämisestään suhteessa isoon ja mahtavaan Venäjään. Suomen etua ajaessaan presidentti Koivisto, sodan itsekin kokenut sotaveteraani, junaili Suomen osaksi Euroopan unionia ajatellen etenkin turvallisuutta. Suomen edun vuoksi hän myös vastustaa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon ja näkee nyt Suomen suomettuneen Amerikan suuntaan(3). Amerikkalainen elämänmuoto uhkaa Suomen ideaa: henkiin jäämistä. Suomen uhkana 1900-luvulla oli Venäjä ja Neuvostoliitto, nyt amerikkalainen talousajattelu.
Suomalaisten oman historian kirjoitusta hallitsi 1900-luvulla syvä inho Venäjää hallinnutta gangsterihallintoa vastaan. Tämän syvän inhon vallassa kirjoitettiin Suomen poliittista historiaa (Jukka Tarkka, Martti Häikiö, Hannu Rautkallio, Jyrki Vesikansa, Lasse Lehtinen jne). Neuvostoliitto oli iso paha susi ja Suomi pieni viaton olemassaolostaan taisteleva kyyhkynen. Historioitsijoiden oma lähtökohta (inho Neuvostoliittoa kohtaan) määritti myös sen miten he kirjoittivat Suomen historiaa.
Suomen historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas on kirjoittanut kirjan Käännekohdat Suomen historiassa, jossa hän listaa mielestään tärkeimmät käännekohdat Suomen historiassa. Kirja julkaistiin 1986 ja Heikki Ylikangas uudisti sen 2002. Kollegoidensa tavoin Heikki Ylikangas näkee Suomen historian käännekohdat lähinnä Venäjän uhkasta pelastumisen tarinana.
Mutta mitkä olisivatkaan Suomen historian käännekohdat, jos näkökulmaa muutettaisiin ja historia kirjoitettaisiin suomalaisen ihmisen tietoisuuden kehittymisen näkökulmasta ja jätettäisiin Venäjän gangsterihallinnon pyrkimykset sivurooliin? Jos lähtökohta on suomalaisen ihmisen tietoisuuden kehitys, niin Suomen historian merkittävin käännekohta oli mielestäni vuosi 1905, jonka Heikki Ylikangas tyystin sivuuttaa. Käännekohta voidaan myös kiteyttää yhteen paikkakuntaan ja yhteen päivään: Tampere 1.11.1905. Historioitsija Väinö Voionmaa kuvasi tuota päivää pari vuotta myöhemmin:
"Oi ihania päiviä! Arkipäiväisistä arkipäiväisin kaupunki oli muuttunut satujen lumotuksi linnaksi. Vanha elämä oli kivettynyt ja uusi ihmeellinen elämä puhjennut sen sijaan. Kymmenettuhannet kädet olivat irtautuneet omista pienistä askareistaan toimittaakseen suuria valtion ja yhteiskunnan tehtäviä. Tori oli muuttunut juhlahuoneistoksi, kaupungintalon ennen tyhjä parveke oli nyt alituisena puhuja- ja lausuntalavana, jonka edessä suuren kaupungin kaikki lapset yhteisin aattein, yhteisin mielin ja tuntein viettivät suuren vapautuksen loppumatonta juhlaa.
Keskiviikkona 1 p. marraskuuta, alkoi kansankokous torilla kello 10 aamulla. Tästä hetkestä tuli Tampereen lakon huippu ja kruunu. Kansa leikki kuningasta täysin rinnoin nauttien vallankumouksen hurmaa ja unohtaen vallankumouksen vaarallisuuden. Nyt oli sortovalta kukistunut niin kuin Jerikon muurit Israelin pasuunain soidessa. Vanhat vallat oli alennettu kansan astinlaudaksi. Köyhälistön hymnit kaikuivat taivaan lakeen saakka ja runoniekat kilvan lauloivat kansa kaikkivaltiaan ylistystä. Paljastetuin päin kuultiin Yrjä Mäkelinin laatima ja lakkokomitean hyväksymä suurensuuntainen Julistuskirja Suomen Kansalle, kuuluiksi tullut Punaisen julistuksen nimellä, jonka sanat kansan nimeen kuuluivat seuraavasti….”(4)
Väinö Voionmaan kunniaksi on pystytetty patsas Tampereen yliopiston pääoven eteen. Vuoden 1905 tamperelaisilla ei ole patsasta. Ennen vuotta 1905 tamperelaiset muiden suomalaisten tavoin olivat olleet kuin huollettavia lapsia, joille Jumalalta valtansa saava tsaari ja Jumalan asettama säätyjako olivat osoittaneet paikkansa. Ja nyt yhtäkkiä kansa oli liikkeessä ja oman valtansa huumaamana. Yhtäkkiä tämmöinen muutos ei voinut syntyä suomalaisten mielissä. Mitä suomalaisten tietoisuudessa vuonna 1905 oikein tapahtui ja miksi?
Jo ennen vuotta 1905 ihmisten mieliä olivat askarruttaneen uudenlaiset ajatukset: kansallisuusaate, raittiusaate, työväenaate, valistusaate, osuustoiminta-aate, nuorisoseura-aate jne. Nämä kaikki elivät tsaari Nikolai II:n valtakunnassa, jonka yhtenäistämiseen hän pyrki. Olimme osa Venäjää. Tsaarin suomalaisten venäläistämisohjelmaa Tekla Hultin kuvaa päiväkirjassaan 13.4.1904 näin: ”Kaikkialta kuultaa, että pääasia on venäläisen hengen istuttaminen Suomeen. Suomalaiset on saatava pitämään Venäjää synnyinmaanaan ja heidän tulee olla ylpeitä siitä, että kuuluvat siihen maahan. Tällaisen venäläisen hengen luominen tulee olla koulun ja sotilaspalveluksen tehtävä”(5). Nuoruudessaan suomen kieltä halveksineeseen ruotsinkieliseen aateliseen Karl Gustav Emil Mannerheimiin tämä tehosi. Hän imi itseensä Pietarissa tsaristisen maailmankuvan. Mutta tamperelaisiin tsaarin ohjelma ei tehonnut.
Suomalaisille lukiolaisille opetetaan(6), että syy tamperelaisten juhlintaan oli Venäjän nöyryyttävä tappio sodassa Japania vastaan vuosina 1904-1905, joka aiheutti Pietarissa suurlakon, joka sitten levisi myös Suomeen. Tämä antaa kehnon kuvan tapahtuman tosiasiallisista syistä. Tamperelaiset eivät kai nyt olisi sen takia innostuneet, kun tsaari oli hävinnyt sodan jossain maapallon toisella puolella. Japanin sotaa merkittävämpi syy oli Pietarin verinen sunnuntai 22.1.1905. Tuolloin pappi Gabon oli organisoinut valtaisan tsaarille uskollisen kulkueen, jonka kärjessä marssivat vanhat ortodoksipapit uskonnollisia lauluja laulaen ja tsaaria ylistäen. Heidän tarkoituksena oli jättää tsaarille anomuskirje, jotta tsaari auttaisi kansaa heidän kärsimyksissään. Kun aseeton kansa saapui Pietarin Talvipalatsin edustalle he eivät kohdanneet armollista tsaaria vaan aseistetut tsaarin rykmentit, jotka alkoivat silmittömän teurastuksen. Verinen sunnuntai avasi Venäjän kansan silmät ja tsaari menetti kunnioituksensa. Pietarin verisunnuntai synnytti liikettä koko 1900-luvun historiaan aivan samoin kuin New Yorkin islamistien terrori-isku 11.9.2001 koko alkaneen 2000- luvun historiaan. Kummassakin tapauksessa historian liikkeen aiheutti täysin viattomien ja aseettomien ihmisten veri.
Pietarin verinen sunnuntai ei ole niin kaukaista historiaa kuin helposti kuvittelemme. Olen itse ollut Talvipalatsin aukion reunalla kuuntelemassa kun Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997) on kertonut miten hän pikkupoikana oli katsomassa kaunista uskonnollista kulkuetta, joka hänen silmiensä edessä muuttui ruumiskasoiksi. Kauheuden voi kuvitella, kun menee aukiolle ja ajattelee mitä on tapahtunut kun tsaarin rykmentit ovat avanneet tulen aseettomia ihmisiä kohti tuloksena tuhansia ruumiita ”oman maamme” pääkaupungissa ihan lähellä ja ihan hetki sitten. Mitään vastaavaa aseettomien ihmisten teurastusta ei historiamme tunne. Pietarissa oli tuolloin paljon suomalaisia mm. lähes koko Pietarin nuohoustoimi oli suomalaisten hallussa. Pietari oli tuolloin ”meidän” kaupunkimme. Ahola-Valon kertomus on silminnäkijän kuvaus tapahtumasta.
Kun koulun historian kirjat eivät kerro mitään Pietarin verisunnuntaista, niin historianopettajien olisi syytä näyttää video oppilailleen ja kertoa, mistä 1900-luvun historian myllerrys sai alkunsa, mistä alkoi ihmisten tietoisuuden muutos tsaarin Venäjällä ja sen seurauksena koko tsaarin valtarakennelma ja myös Suomeen suuriruhtinaskunnan säätyrakenne murtui. Kuningasta 1.11.1905 leikkineet tamperelaiset oli osa verisestä sunnuntaista alkanutta liikehdintää. Heidän oli turvallista leikkiä kuningasta kun lähimmät tsaarin sotilaat olivat Hämeenlinnassa. Helsingissä tilanne oli paljon vaarallisempi.
Suomalaiset historioitsijat antavat verisen sunnuntain tapahtumien massiivisuudesta ristiriitaista tietoa. Marko Tikka: ”Noin sadankolmenkymmenen rauhallisen, aseettoman mielenosoittajan surmaaminen ja satojen haavoittaminen rikkoi lopullisesti venäläisen kansa käsityksen oikeudesta ja suojasta, jonka hallinnon olisi pitänyt hallittavilleen suoda”(7). Arto Luukkanen: ”Tästä tapahtumasta,2000 henkeä vaatineesta selkkauksesta ”verisunnuntaista”, sai alkunsa vuoden 1905 vallankumous”(8). Kun olin joitakin vuosia sitten turistimatkalla Pietarissa, niin opas kertoi uhrimäärän olleen 4000. Heti verisunnuntain jälkeen Tekla Hultin Helsingissä kirjoitti 23.1.1905 päiväkirjaansa: ”Kerrotaan tuhansia tapetun. Venäläisen iltalehdet sisältävät virallisen selostuksen tapahtumista mainiten vain 74 kuollutta ja 223 haavoittunutta, mikä tietysti vastaa vain kymmenettä osaa todellisista luvuista ”(9). Viattomien rauhallisesti käyttäytyvien ihmisten tarkoituksellinen tappaminen järisytti koko valtakuntaa, joka joutui sekasortoiseen tilaan. Tsaarista, armollisesta isästä, oli yhdessä päivässä tullut kansan vihollinen.
Verisen sunnuntain uhrien omaisten hyväksi pidettiin myyjäisiä myös Suomessa ja koko kansakunta oli lähes yksimielinen. Eivät kuitenkaan aivan kaikki. Kun tamperelaiset leikkivät kuningasta, niin tsaarin uskollinen palvelija Karl Gustav Emil Mannerheim taisteli Nikolai II:n puolesta Japanin rintamalla. Hän oli mennyt sotaan vapaaehtoisena välittämättä lainkaan suomalaisten tunteista. Mannerheim oli onnistunut haaveidensa mukaisesti vuonna 1887 pääsemään Pietariin eliittitason sotilaskouluun ja sen jälkeen vuonna 1890 palvelemaan Venäjän tsaaria chevalier-kaartin rykmenttiin, jossa hän omaksui täydellisesti venäläisen tsaarin upseerin identiteetin. Hän avioitui venäläisen kenraalin tyttären kanssa ja sai Nikolai II:n kruunajaisissa 1896 kunnian seisoa hallitsijan rinnalla kruunauksen aikana. Monarkistina Mannerheim pysyi elämänsä loppuun saakka - Nikolai II:n kuva oli aina hänen pöydällään(10). Chevalier-kaartin veljessiteet olivat elinikäiset ja he olivat aina valmiit auttamaan toisiaan(11). Ensimmäisessä maailmansodassa Mannerheim taisteli Nikolai II:n puolesta Puolan rintamalla saksalaisia vastaan ja kirjoitti vuonna 1915:”Suomen pitäisi ehdottomasti osallistua muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä tähän jättiläiskamppailuun”(12) . Suomalaisilla oli Mannerheimin mukaan siis velvollisuus ja kunnia puolustaa tsaaria - sotia tsaarin vallan puolesta saksalaisia vastaan. Samanaikaisesti suomalaiset isänmaalliset nuorukaiset hakeutuivat Saksaan jääkäreiksi sotilaskoulutukseen ja valmistautuivat taistelemaan Suomen itsenäisyyden puolesta Venäjää vastaan. Mannerheim kutsui jääkäreitä pettureiksi(13).
Mannerheimin maailma romahti kun Venäjällä 1917 tsaarinvalta kukistui. Verisunnuntaista alkanut prosessi sai tavoitteensa ja Venäjällä alkoi sisällissota: uudet vallanpitäjät vastaan tsaarin valkoiset kenraalit. Mannerheim osallistui jo 1917 valkoisten kenraalien keskeisiin neuvotteluihin, mutta vielä tuolloin vastarintaa he eivät kyenneet organisoimaan. Mannerheim palasi Suomeen ja täällä hän kohtasi suomalaiset, jotka olivat valmiit taisteluun venäläisiä uusia vallanpitäjiä vastaan. Tampereella 11.1.1905 vallinnut suomalaisten yksimielisyys oli kadonnut ja kansa oli jakautunut. Mannerheim organisoi nopeasti ja melko oma-aloitteisesti suomalaisen valkoisen armeijan ja sai käytännössä sotilasdiktaattorin aseman((14). Hän pystyi tähän vaikka hänen suomen kielen taitonsa oli tuolloin vielä hyvin huono ja käytti venäläistä sotilaspalvelijaa. Mannerheim marssi armeijansa kanssa Tampereelle, joka kukistui veristen taistelujen jälkeen. Tamperelaisten antautumispäivänä 6.4.1918 Mannerheim päiväkäskyssään ”Satakunnan ja Hämeen joukoille” julisti: ”Tämä voitto on myös koko maailman kulttuurivoitto Venäjän bolshevikkeja ja heidän maailmaa mullistavia ja sivistystä hävittäviä oppejaan vastaan”(15) . Tsaari Nikolai II siis voitti Tampereella ja tamperelaiset, jotka 12 vuotta aiemmin olivat leikkineet kuningasta, olivat ruumiita tai punavankeja. Kansanvalta oli kuopattu ja Chevalierin kaartin upseeri toteutti tehtäväänsä Venäjän sisällissodassa. Muualla Venäjällä valkoisten upseerien sotatoimet eivät onnistuneet yhtä hyvin. Itsenäistynyt Suomi oli ainoa osa tsaarin Venäjää, joka säilyi Mannerheimin johdolla Nikolai II:lle uskollisena (vaikka sortokauden kokeneet suomalaiset eivät itse asiaa näin ymmärtäneet).
Tampere oli Mannerheimille vain välitavoite – lopullinen tavoite oli Pietari. Mannerheimin tukena oli metsäteollisuus, joka puolusti markkinoitaan. Kenraalia kiehtoi ajatus edetä vanhan Venäjänmaan pelastavan läntisen ristiretken kärjessä, mutta hän ymmärsi myös paperiteollisuuden intressejä. Niinpä nämä kaksi yhteen liittyvää voimaa, Mannerheim ja suuret metsäyhtiöt, olivat kevään ja kesän 1919 aikana suuntaamassa Suomea Pietarin tielle(16). Kesäkuussa 1919 Mannerheim teki sopimuksen valkoisen kenraalin Judenitsin kanssa suomalaisten ja valkoisten venäläisten yhteistyöstä Pietarin valtaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut kun suomalaisten kanssa tuli hankaluuksia. Heinäkuussa 1919 Mannerheim osallistui salaliittoon. Ensin oli tarkoitus lykätä hallitusmuodon vahvistaminen tulevaisuuteen, sitten hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit toimeenpantavaksi. Näin syntyisi ”poliittinen välitila”, jonka aikana hänen johdollaan hyökättäisiin Pietariin. Mannerheim ei kuitenkaan saanut tarpeellista määrää oikeistopolitiikkoja suunnitelmaansa mukaan ja niin salainen suunnitelma raukesi ja Ståhlbergista tuli presidentti. Mannerheim lähti katkerana Tukholmaan. Vaikka kuningasta leikkineet tamperelaiset olivat ruumiita tai punavankeja, niin kansanvaltaa ei oltu vielä aivan lytätty maan rakoon. Pietari säästyi Mannerheimin hyökkäykseltä. Tsaari Nikolai II:n kohtaloksi jäi vain jäädä kuvaksi Mannerheimin pöydälle. Tsaarin kenraalikunnan yhteisyritys tsaarinvallan palauttamisesta Venäjälle oli epäonnistunut. Tsaarin Venäjästä jäi jäljelle vain – Suomi.
Mitä ihmeen tekemistä tällä on nykyhetken ja filosofian kanssa? Ehkä huomaamme tämän kun siirrämme katseemme nykyiseen puolustusministeriimme, Kari Häkämiehen. Kari Häkämies valitsi puolustusministerin vuoden 2009 uuden vuoden vastaanoton teemaksi Mannerheimin ja kunniavieraaksi elokuvaohjaaja Renny Harlinin, tulevan Mannerheim-elokuvan ohjaajan. Mannerheim on Kari Häkämiehelle idoli, suuri suomalainen, joka ansaitsee suuren suomalaisen elokuvan monumentikseen. Mannerheimin asema suomalaisena sankarina on vakaa, vaikka venäläiselle tsaarin upseerille kansa ja sen valta olivat halveksittavia asioita. Itsensä johtamisen Mannerheim antoi tsaarille, joka katsoi valtansa tulevan Jumalalta ja taitonsa johtaa ties mistä. Mannerheimia kunnioittava Kari Häkämies on myös puolustusministerin tehtävän ohella myös valtionyhtiöiden ohjauksesta vastaava ministeri. Tässä roolissaan Kari Häkämies on antanut itsensä johtamisen nykyajan tsaarille, globaaleille markkinoille. Suomen historian professori Markku Kuisma kirjoittaa:
On vaikea arvioida kumman osa on vaikeampi, armottoman tuntuisen maailmankapitalismin aalloissa keinuvan 2000-luvun Suomen vai vuoden 1809 suuriruhtinaskunnan, jonka olemassaolo riippui hallinneen yksinvaltiaan tunnelmista.
Joka tapauksessa suomalaisten varsinainen vaikutusvalta kumpaakin mahtiin oli ja on olematon(17).
Kari Häkämiehen uudenvuoden vastaanotolla kohtasivat 1800-luvun tsaarin ja 2000-luvun tsaarin valtarakennelmat. Suomalaisten tietoisuus on samanlaisessa alemmuudentunteen tilassa 2000-luvun tsaarin edessä kuin 1800-luvun tsaarille aikoinaan. Alemmuudentunnetta nykyajan tsaarille Markku Kuisma kuvaa näin:
Valtion odotetaan esiintyvän omistajaroolissaan sokeana, kuurona ja tahdottomana: jonkinlaisena hyväntahtoisena hölmönä lehmänä, jota yritysjohtajien ja hallitusammattilaisten iloinen veljeskunta lypsää omiin optioihinsa ja muihin tarpeisiinsa(18).
Kun Nietzsche kirjoitti vuonna 1873 Historian hyödystä ja haitasta elämälle hän lähtökohtansa oli niityllä laiduntava karja; ”se ei tiedä, mitä merkitsee eilinen tai huomioon, se syö ja märehtii, liikkuu ja lepää, nousee taas ylös, yötä päivää ja päivästä päivään. Se elää hetkessä, ailahtelee nautinnosta pahanolon tunteeseen olematta alakuloinen tai ikävystynyt”(19). Voisikohan tämän historiattomuuden kuvauksen ymmärtää myös kuvaukseksi nykyajan talousajattelusta ja talouspolitiikasta?
Puolustusministerin roolissaan Mannerheimiä palvoessaan Kari Häkämies sulkee historiallisesta horisontistaan Nikolai II:n puolesta ja kansanvaltaa vastaan taistelevan Mannerheimin. Muistaminen ja unohtaminen ovat poliittisia eli filosofisia asioita – meidän arvovalintojamme, meidän vallan- ja alistumistahtomme ilmauksia. Nikolai II haudattiin uudestaan 1998 valtiollisin kunnianosoituksin ja Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi hänet vuonna 2000 pyhäksi. Kukaan ei muista tsaarin joukkojen Pietarissa verisenä sunnuntaina tappamia ortodoksipappeja tai tavallista kansaa, joka leikki kuningasta Tampereella. Nikolai II ja Mannerheim ovat palvottuja sankareita, pyhiä idoleita. Mitä tämä kertoo meidän oman tietoisuutemme kehityksestä? Meille ei Pietari 22.1.1905 tai Tampere 1.11.1905 ole merkittäviä päiviä. Me suljemme ne historiallisen horisonttimme ulkopuolelle - niitä ei yksinkertaisesti ole.
Olemme alistaneet itsemme nykyajan tsaarille –aivan kuin Mannerheim Nikolai II:lle. Myös nykyajan tsaari vaatii kaikkien separatististen pyrkimysten tukahduttamista aivan kuin Nikolai II:kin. Miten selviää presidentti Koiviston Suomen idea - henkiin jääminen - nykyajan tsaarin puristuksessa? Kristian Smedsin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan loppulaulussa Suomen Kansallisteatterissa pari vuotta sitten jo laulettiin, että Suomi on kuollut ja silmäätekevien kuvat presidenttiä myöten ammuttiin säpäleiksi. Kutsuvierasnäytöksessä kansanedustajat taputtivat näkemälleen kuuliaisesti – kuten alamaisten tuleekin tehdä tunnustaessaan alamaisuutensa.
Viitteet:
1.Gadamer: Hermeneutiikka. Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa. Vastapaino 2005, s 26.
2.Jukka Mallinen kertoo kirjassaan Varastettua ilmaa (Savukeidas 2008), miten kirjailija-toimittaja Petja Aleshkovski kysyi radiossa presidentti Koivistolta, mikä on Suomen idea. Koivisto vastasi: ”Jäädä henkiin”. Valloitettujen ja valloittavien maiden nationalismit eroavatkin toisistaan. Viron idea - selviytyminen - on miltei sama kuin Koiviston määritelmä Suomen idealle.
3.TV 1:n Ykkösaamussa 22.1.2010
4.Pertti Haapala Tehtaan valossa. Vastapaino 1986, s.300.
5.Hultin: Päiväkirjani kertoo 1899-1914. Sanatar 1935, s.63.
6.Aalto,Aromaa,Haapala, Hentilä, Nieminen: Kaikkien aikojen historia 4, Suomen historian käännekohtia. Edita 2009, s.73.
7.Tikka: Mitä tapahtui? Artikkeli teoksessa Haapala, Lytty, Melka,Tikka Kansa kaikkivaltias Suurlakko Suomessa 1905. Teos 2008, s.20.
8.Luukkanen: Neuvostojen maa, Neuvostoliiton historia 1917-1991 Kleio, Edita 2004, s.36.
9.Hultin Päiväkirjani kertoo 1899-1914. Sanatar 1935 s.93.
10.Joffe:Mannerheim Chevalier-kaartin kasvatti. Otava 2006, s.56.
11.em. s.44
12.Jakobson Kohtalon vuodet Suomi nousi, taipui ja selvisi. WSOY 2008, s.28.
13.Joffe: Mannerheim Chevalierr-kaartin kasvatti Otava 2006 s. 112.
14.em. s.149
15.Ylikangas: Tie Tampereelle WSOY 1993 s.500
16.Kuisma Rosvoparonien paluu. Raha ja valta Suomen historiassa Siltala 2010 s. 138
17.em. s.112
18.em. s.98.
19.Nietzsche Historian hyödystä ja haitasta elämälle, suom. Anssi Halmesvirta.Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö JULPU 1999 s.11.
