2. TSAARIN MUOTOKUVA

Hyvän tarkastelu voi tukea meitä ponnistuksissamme ajatella jatkuvasti inhimillistä järjestystä, jonka tulee olla ajattelumme tärkein kohde.

Ranskalainen filosofi Simone Weil (1909-1943) (1)











Ystävällinen miesääni soitti ja pyysi sijoitusneuvotteluun. Menin, kun tavallisella pankkitilillä sattui omaan hieman rahaa. Mies oli meklari, joka lupasi etsiä parhaita mahdollisia sijoituskohteista maailmalta ja hyvää tuottoa. Hän esitteli mm. Irish Life Internationalin sijoitusvakuutusta. Mies väitti että hän oli niitä myynyt viime päivinä suuren määrän ja ne menivät kuin kuumille kiville. Ihan köyhille ne eivät olleet tarkoitettu, sillä minimisumma, jolla sellaisen sai, oli 15.000 €. Minulla sattui nippanappa olemaan vaadittu minimisumma ja 31.10.2003 siirsin 15.000 euroa jonnekin Irlantiin. Sain ison komean kansion, jossa oli kaikenlaisia laskelmia englanniksi ja suomeksi – ja ehtoja ehtojen perään. Panin rahat menemään ja oletin että kyllä kai suomalainen firma ja irlantilainen firma ovat luotettavia – ainakin kulissit eli esitteet olivat komeat ja luottamusta herättävät. Tyylikkäässä esitteessä lukee: ”sijoitussidonnainen henkivakuutus, joka on suunniteltu verotukselliseksi edulliseksi sijoitusvaihtoehdoksi suomalaisille” ja etusivu mainostaa: ”Mahdollisuus tuottoon Kiinan ja Itä-Euroopan kehittyvillä osakemarkkinoilla”. Minulle luvattiin siis veroetuja ja tuottoa Kiinasta ja Itä-Euroopasta. Kiinaan ja Itä-Eurooppaan minulla ei ollut mitään kontaktia, ainoastaan suomalaiseen hyvämaineiseen varainhoitoyhtiöön ja sen kautta irlantilaiseen vakuutuslaitokseen.

En tehnyt mitään ja jäin odottamaan kuinka rahakone tuottaa minulle rahaa. Ja tuottihan se. Ensin nostin 27.11.2008 7,668,00 ja sitten nostin loput 26.8.2009 eli sain kaikkiaan 27.596,85. Ja kun sijoitus oli 15.000 euroa niin voitto oli 12.596,85 euroa. Ihan kiva summa rahaa tekemättä mitään. Mutta joku muu teki jotakin ja 15.000 euroa muuttui 27.569,85 euroksi. Miten tämä taikatemppu tehtiin? Ehkä kysymykseen antaa vastauksen seuraava varsin hurja kuva, jossa maailman bruttokansantuote on kuvattu luvulla 100 ja siihen on suhteutettu kaikki maailman raha. Katsokaa ja ihmetelkää.

Kun tämän kuvan perusteella laskee maailman rahan eri muotojen prosenttiosuudet kokonaisrahamäärästä, niin kärjellään seisova pyramidi saa lisää konkretiaa: perusrahaa 0,8 % perinteisiä pankkiluottoja 2,6 % arvopaperimuotoisia luottoja 12 % virtuaalirahaa 85 %



”Virtuaaliraha” on rahasta tehtyä rahaa, mutta kuitenkin siten oikeaa, että jollekin se on ihan oikeasti velkaa tai saatavaa. Irlantilainen Irish Life International ja suomalainen välittäjä (alun perin AON ja sitten Bon Life oy) , jotka kanssani sopimuksia tekivät ja rahoja liikuttelivat, pelasivat ”virtuaalirahan” sijoittajapelejä minun rahoillani ammattitaitoisesti ja sain sijoituspelin tuloksena 12.595,85 euroa. Ihan mukava summa pieneläjälle. Ja kaikkien mukavinta oli, että voittoni 12.595,85 oli käytännössä puhdasta tuottoa ilman mitään veronmaksua. Tätä ilmeisesti tarkoitti esitteen teksti ”suunniteltu verotukselliseksi edulliseksi sijoitusvaihtoehdoksi suomalaisille”. Kun soitin Bon Life Oy:hyn, niin ystävällinen naisääni kertoi että Irish Life ei maksa tämänkaltaisesta tuotteesta veroja eikä ilmoita näitä suomalaiselle verottajalle. Myöskään Bon Life Oy ei ilmoita mitään verottajalle eikä myöskään tee mitään yhteenvetoa, jossa asiakkaille kerrottaisiin vuodenvaihteessa millaisia verotettavia voittoja on sijoituksista tullut. Bon Life Oy menettelee täysin korrektisti ja lainmukaisesti. Lain mukaan on yksityisen kansalaisen itsensä huolehdittava tämänkaltaisten tulojen ilmoittamisesta. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöohje muistuttaa: Muista ilmoittaa myös ulkomaisten osakkeiden ja muiden arvopapereiden luovutukset. Kuinka moni muistaa? Unohtaminen on helppoa kun unohtamisen palkkiona on tuhansia euroja rahaa – puhtaana käteen. Sijoitustuote oli suunniteltu ”verotukselliseksi edulliseksi sijoitusvaihtoehdoksi suomalaisille”. Kun sopivasti unohtaa penkoa kaikkia vuoden aikana tekemiään sijoituksia ja niiden rahavirtoja, niin vero = 0 euroa. Kukaan ei unohduksesta muistuta. Verottaja ei tiedä ja varainhoitoyritys ei välitä – kyse on vain sijoittajan omantunnon ja viitseliäisyyden varassa. Valtiovarainministeriön virkamiehet eivät ole vaivautunut rakentamaan normistoa, jolla suomalaisten meklareiden välittämät ulkomaistenkin osakkeiden ja muiden arvopapereiden luovutukset tulisivat verotuksen piiriin ilman että verotus olisi sijoittajan muistin varassa. Löytyykö eduskunnasta yhtään kansanedustajaa, jota asiaa edes sen vertaa kiinnostaisi, että tekisi asiasta kirjallisen eduskuntakyselyn ja kysyisi, miksi normistoa ei ole rakennettu? Tuskin olen väärässä, jos oletan valtion menettävän ison summan rahaa suomalaisten raharikkaiden ”muistamattomuuden” takia.

Minun sijoitukseni oli pienin mahdollinen tähän irlantilaiseen vakuutusyhtiöön. Rikkaat suomalaiset sijoittivat paljon enemmän ja rikastuivat paljon enemmän. Talouslaman vuonna 2009 rikkaiden suomalaisten määrä kasvoi 13 %. Näin kertoo konsulttiyhtiö Capgemin ja finanssiyhtiö Merrill Lynchin varallisuusraportti.(2) Heidän mukaansa Suomessa on nyt 22.400 rikasta (omaisuus yli miljoona dollaria ilman kiinteistöjä) . Credit Suisse-pankin tutkimuskeskuksen maailman varallisuutta käsittelevä vuosikirja Worth Wealh Report puolestaan arvioi Suomessa olevan dollarimiljonäärejä 45.015.(3) Kuinkahan monella näistä suomalaisista dollarimiljonääreistä on muisti pätkinyt veroilmoitusta tehdessä?

Varmaankin suomalaisten dollarimiljonäärien rahat ovat hyvin mukana maailman ”virtuaalirahan” sijoituspeleissä. Sitä peliä käyvät ammattisijoittajat. Heidän työnkuvansa on hyvin selkeä: heidän pitää tehdä lisää rahaa rahasta. Heillä ei ole mitään kontaktia rahan sijoittajaan eikä heillä ei ole ammattiroolissaan mitään ajatusta hyvyydestä, totuudesta ja kauneudesta tai jostain muusta intressistä, joka ei ole raha. Heidän pyörittämäänsä ”virtuaalirahaa” on kuten yllä oleva kuva kertoo, 85 %:a maailman rahasta. Annan tälle rakenteelle nimen: tsaari Atlantico. Hänellä eli rahan rakenteella on valta maailmassa, jossa rahalla ohjataan ihmisten käyttäytymistä. Tsaari Atlanticon antamissa puitteissa Suomenkin kansantalous kelluu –”virtuaalirahan” ehdoilla. Kun ammattisijoittavat menettivät maaliskuussa 2010 luottamuksensa Kreikan valtioon, niin me suomalaisetkin panimme rahamme peliin kreikkalaisten puolesta ja sijoitusammattilaiset saivat sen mitä halusivatkin – ja me pelastuimme pahemmilta seurauksilta. Niin ainakin valtiojohtomme vakuutti.

Tsaari Atlantico on inhimillinen järjestys. Charles Darwin kirjoitti ihmisen kehittymistä käsittelevässä kirjassaan vuonna The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex 1871, että kaikista eroista ihmisten ja alempien eläinten välillä on moraaliaisti (moral sense) tai omatunto ylivoimaisesti tärkein”.(4) Tsaari Atlanticolla ei ole moraaliaistia tai omaatuntoa eikä hän käytä käsitteitä hyvä tai paha, oikea tai väärä. Tsaari Atlantico vain toimii voimassa olevan oikeusjärjestyksen puitteissa ja tekee rahaa – minulle 12.595,85 euroa ilman että minä tein yhtään mitään ja Suomen muutamalle kymmenelletuhannelle raharikkaalle varmaan paljon enemmän. Järjestelmä vain toimii yksinkertaisesti näin. Tämän järjestelmän pitäisi olla ajattelumme tärkein kohde, kuten 1900- luvun suurimmaksi eetikoksi mainittu Simone Weil on todennut.

Tsaari Atlanticon palveluksessa olevia ammattisijoittajia on maailmassa paljon ja he toimivat kaikkialla samalla logiikalla, samaa peliä pelaten ja toistensa siirtoja tarkkaillen. Ammattisijoittajat toimivat mielellään salaisesti ihmisten katseissa suojassa ja ihmisten raha-asioita pimittäen. Heidän salainen toiminta on myös valtiovallan suojeluksessa ja salaisuuden verhoa pyritään jatkuvasti myös lisäämään. Valtiovarainministeriölle tekemässään selvityksessä professori Eva Liljebom esittää, että arvopapereiden hallintarekisteri otettaisiin myös suomalaisten sijoittajien käyttöön ja näin vähennettäisiin myös omistamisen avoimuutta.(5) Tämä uutinen synnytti heti nettikommentin:

No mutta, pääseehän hallintarekisteriin kätevästi jo nyt kun siirtää omaisuutensa ulkomaille. Samalla voi unohtaa ikävät suomalaiset osinkoverot, myyntivoittoverot sun muut vasemmiston hapatukset

Ehkä kommentoija on yksi Suomen raharikkaista.



Huippupoliitikot ovat tsaari Atlanticon ystäviä - väistämättä. Runoilija ja filosofi Heidi Liehu kirjoittaa: ”Päästäkseen poliittisen vallan keskiöön poliitikkojen on haluttava valtaa. Siksi heidän on väistämättä markkinatalouden yhteisössä myös palveltava rahan valtaa, rahan rakenteita".(6) Ystävyys on molemminpuolista. Kun Jyrki Kataisen lakeija varovasti vihjaa tukimahdollisuudesta Nalle Wahlroosille, niin puolueen vaalikassaan tupsahtaa 75.000 euroa. Tai kun Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ryhtyy amerikkalaisen JP Morgan Chase-pankin neuvonantajaksi, niin hän saa osa-aikaisesta työstä kunnon korvauksen: miljoona puntaa (1,06 miljoonaa euroa) vuodessa.(7) Ystävät auttavat toisiaan.

Tsaari Atlanticon toimintakenttä on koko maailma. Kansallisvaltioiden rajat eivät paljoakaan merkitse ja kansallisvaltiot kilpailevat missä tsaarilla on paras toimintaympäristö. Tsaari Atlantico määrittää maailman eetoksen, johtaa maailmaa. Tsaarin sydänalueena on ollut USA ja Eurooppa, mutta nykyään Tsaari Atlantico on levittänyt valtansa melkein koko maailmaan. Myös me suomalaiset olemme ja elämme Tsaari Atlanticon armon varassa – aivan kuin 1800-luvulla olimme Venäjän tsaarien armon varassa.

Tsaari Atlanticoa palvelevat ammattisijoittajat voivat olla vaikka kuinka sympaattisia, empaattisia ja rakastettavia ja kaikkea muuta kaunista, mutta ammattiroolissaan heillä on vain yksi tehtävä: tehdä rahasta rahaa. He kuvittelevat, että tsaari Atlantico on ikään kuin hyvän ja pahan tuolla puolen. Mutta onko se mahdollista? Luodessamme tsaari Atlanticon muotokuvaa, meidän on syytä miettiä, miten tsaarin maailmanlaajuinen toiminta suhtautuu esim. antiikin filosofien ja keskiajan kirkkoisien arvostamiin neljään kardinaalihyveisiin: järkevyyteen, rohkeuteen, maltillisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen?

Tsaari Atlanticon järkevyys on laskelmoivaa järkevyyttä, miten tehdä rahasta lisää rahaa. Se on hänen ammattitaitoaan. Tällä järkevyydellä ei ole mitään tekemistä sen intellektuaalisen hyveen kanssa, josta Aristoteles käytti nimiä fronesis, ja joka antaa ihmiselle mahdollisuuden nähdä mikä on hänelle hyväksi ja mikä pahaksi.

Tsaari Atlanticon ammattisijoittajien rohkeus on ihailtavaa rohkeutta jos rohkeilla rahansijoituksilla voi saada suuria voittoja ja jos suuret voitot ovat itsessään ihailtavia. Valistusfilosofi Voltaire ei pitänyt rohkeutta hyveenä lainkaan vain ominaisuutena joka on yhteinen rikollisille ja suurmiehille. Hyve siitä tule vasta, kun se palvelee toista ihmistä tai yleistä ja jaloa päämäärää.



Tsaari Atlanticon maltillisuus on pitää maltti mielessä kun sijoittaa, käytännössä lähes sama asia kuin laskelmoiva järkevyys. Maltti voi tuottaa usein parhaan rahallisen tuloksen. Tämänkaltaista malttia pankkien sijoitusneuvojat suosittelevat myös tavallisille osakesijoittajille. Antiikin hyve – maltillisuus – kohdistuu ihan muihin tekijöihin kuin lisän rahan tekemiseen. Maltillisuus on kohtuullisuutta, jonka avulla tulemme nautintojemme herraksi sen sijaan, että olisimme niiden orjia. Tsaari Atlanticon nautinto on rahanteko.

Tsaari Atlanticon oikeudenmukaisuus on oikeusjärjestyksen mukaan toimimista, juristien oikeudenmukaisuutta. Juridinen oikeusjärjestys voi olla millainen tahansa – sehän on useimmiten sopimus. Oikeusjärjestyksen mukaan ammattisijoittajat toimivat. Mutta antiikin hyveiden kanssa tällaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä. Antiikin neljästä kardinaalihyveestä oikeudenmukaisuus on ainoa, joka on varmasti täydellisen hyvä. Muut kolme ovat hyveitä ainoastaan, jos ne palvelevat hyvää tai ne on sidottu arvoon joka hallitsee niitä ja antaa niille päämäärän. Hyveenä oikeudenmukaisuus on itsessään hyvä.(8) Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös tietty ehdottomuus. Sokrates julisti kuulijoilleen ennen kuolemantuomiotaan: "Sekä julkisuudesssa että  yksityisesti olen aina puolustanut oikeudenmukaisuutta väistymättä kenenkään tieltä". Tällainen oikeudenmukaisuus on tsaari Atlanticolle täysin vierasta. Tällainen oikeudenmukaisuus ei kuulu rahallisten tuottojen, voittojen ja tappioiden maailmaan. Tsaari Atlanticon kuvittelee olevansa inhimillisenä rakenteena hyvän ja pahan tuolla puolen – ja erehtyy.

Tsaari Atlanticon ominaisuuksiin eivät kuulu antiikin ajattelijoiden arvostamat hyveet – hän ei ole hyveellinen. Päinvastoin. Kun tehtävänä on tehdä rahasta rahaa, niin eikö se ole ahneutta? Mitä paremmin Tsaari Atlanticoa palvelevat ammattisijoittajat onnistuvat tekemään rahasta lisää rahaa, sitä parempi he ovat. He ovat on ahneuden logiikan palveluksessa. Joskus tämä ahneus menee liian pitkälle ja saattaa järkyttää itse järjestelmän olemassaoloa – näin tapahtui USAssa 15.9.2008 kun suuri investointipankki Lehman Brothers ajautui konkurssiin ja sen seurauksena koko maailman rahoitusjärjestelmä oli romahtaa. Pelastaakseen tsaari Atlanticon maailman valtiot ryhtyivät yhteistoimin tukemaan tsaaria eli ottamaan velkaa, edelleenkin Suomenkin valtio 200 euroa/sekunti. Ahneudesta käyttövoimansa saama Tsaari Atlantico voi jälleen suhteellisen hyvin, mutta maailman ihmisiä edustavat valtiot ovat melkoisissa velkaongelmissa.

Tsaari Atlantico synnyttää – aivan kuin tsaarin Venäjällä 1800-luvulla – hurjaa taloudellista eriarvoisuutta. Yhdysvalloissa on rikkaiden ja köyhien välinen ero nyt suurempi kuin milloinkaan ennen (tilastointi on aloitettu 1967). Joka seitsemäs eli 43,6 miljoonaa amerikkalaista elää sikäläisen köyhyysrajan alapuolella.(9) Suomessa kehitys on samanlainen. Milloinkaan keskuudessamme ei ole elänyt niin montaa dollarimiljonääriä kuin nyt. Tsaari Atlantico toimii maailmanlaajuisesti ja määrittää ihmisten elämäntapaa ympäri maapallon.



Noudattaessaan laillisen oikeusjärjestyksen määräyksiä Tsaari Atlantico ei ole neutraali toimija, vaan paheellinen ahneuden ajama toimija. Rakenne on ahneuden ja itsekkyyden rakenne. Tsaari Atlanticolla ei ole mitään tekemistä antiikin filosofien arvostamien hyvyyden tai hyveiden kanssa ja ei myöskään maailman eri uskontojen lähtökohtien kanssa. Esimerkiksi Matteus, Markus ja Luukas evankeliumeissaan varoittavat rikkauden vaaroista ja ahneudesta, joka vie meitä jokaista ja koko ihmiskuntaa väärälle tielle. Läntisen business-kulttuurin viemisestä kehitysmaihin nykyinen paavi Benedictus XVI kirjoittaa: ”Olemme vieneet heille jumalattoman ja kyynisen maailman, jossa pelkästään valta ja taloudellinen voitto merkitsevät jotakin. Olemme tuhonneet moraaliset normit, niin että korruptiosta ja hillittömästä vallanhimosta tulee itsestäänselvyys”.(10)

Tsaari Atlanticon työväline on markkinamekanismi. Filosofi Andre Gorz kirjoittaa markkinamekanismista hyvin julmasti: ”Markkinoiden kaikkivalta, kaiken markkinavälineistäminen yhteiskunnallisen suhteen ainoana muotona, projekti, jota Margaret Thatcher julisti, johtaa yhteiskunnan täydelliseen tuhoamiseen”.(11) Kuitenkaan markkinamekanismi ei ole vain tuhon välikappale, se voi olla myös positiivinen väline yhteiskunnallisten suhteiden kirjossa. Jos markkinamekanismi kokonaan kielletään, on seurauksena yhteiskunnan kivettyminen ja päätyminen veriseen diktatuuriin kuten tiedämme Neuvostoliiton historiasta. Kuitenkaan tsaari Atlanticon tapa käyttää markkinamekanismia tuskin johtaa meitä kohti hyvää elämää, vaikka sainkin häneltä lahjaksi 12.596,84 euroa. Hyvä elämä on yhteisöllinen asia.

Maailman rahavaroista 85 %:a hallitsevan tsaari Atlanticon muotokuva on ruma – sietäisi varoa!




Viitteet:

1.Weil Simone. Juurtuminen: Alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle. (L’enracinement, 1949.) Suomentanut Kaisa Kukkola. 23°45 -sarja. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2007 s. 17


2.Helsingin Sanomat 23.6.2010

3.Taloussanomat 24.10.2010

4.Etiikan lukemisto toim. Oksanen, Launis, Sajama Gaudeamus 2010 s.10

5.Kauppalehti 3.6.2010

6.Liehu Heidi. Ihmisestä, jumaluudesta ja onnesta. Sphinx Oy 2000

7.Halmi Sergei. Rahan valta. Artikkeli Le Monde diplomatigue IX-lehdesssä. 2009. s. 61

8.Comte-Sponville Andre. Pieni kirja suurista hyveistä. Basam Books 2001 s.79

9.Hämeen Sanomat 30.10.2010

10.Ratzinger Joseph (paavi Benedictus XVI). Jeesus Nasaretilainen Edita 2008 s.208

11.Gorz Andre. Lähtö kapitalismista on jo alkanut. Artikkeli Niin&Näin –lehden nrossa 3/2010. s.13

Sokraattinen dialogi, mitä se on?

Osallistuin ilmeisesti pisimpään koskaan Suomessa järjestettyyn sokraattiseen dialogiin 17-19. 9. Mikkelissä. Dialogi kuului praktisen filosofian koulutusohjelmaan, joten sillä oli myös pedagoginen tarkoitus. Meitä oli 10 osallistujaa ja ohjaaja. Sokraattinen dialogi on keskustelumenetelmä, jonka tavoite on syventää osallistujien ymmärrystä jostakin asiasta oman ja muiden kokemusten pohjalta. Jokainen osallistuja tuo keskusteluun jonkin henkilökohtaisen kokemuksen käsiteltävästä aiheesta, jota kuvaa yksi sana.

Valitsimme demokraattisesti suljetulla lippuäänestyksellä aiheeksemme muutoksen. Itse äänestin aiheeksi vapautta, joten jouduin siis osallistumaan keskusteluun aiheesta, jota en halunnut.

Keskustelumme lähti liikkeelle yhden osallistujan kokemuksesta. Hän koki että hänen tietonsa ja taitonsa muuttavat, mutta kyseenalaisti muuttuuko hän itse syvemmällä tasolla mitenkään vai löytyykö sieltä jotain muuttumatonta – jotain, joka on aina pikkulapsesta ollut ja on edelleen samanlaisena. Minä ymmärsin tämän kokemuksen kertomukseksi minän kerroksellisuudesta –kiehtova aihe. Mitä sieltä syvimmältä tasolta oikein löytyykään? Onko siellä ehkä villi petoeläin vai Jumala vai mikä?

Keskustelumme polveili hyvin monipuolisesti muutoksen ympärillä, mutta minua koko ajan häiritsi yksi sokraattisen dialogin sääntö –kielto puhua teoriaa. Kapinoin tätä sääntöä vastaan.

Kun koen jotain ja haluan välittää sen toiselle ihmiselle, niin minun pitää käsitteellistää kokemukseni. Käsitteellistäminen kuuluu jo teorian maailmaan. Perimmältään ihminen on teoreettinen olento. (Tämän viisauden olen varastanut Gadamerin esseestä Teorian ylistys, jonka on kirjassa Hermeneutiikka. Vastapaino 2005 s.156). Ilman luomiamme käsitteitä me emme edes pysty keskustelemaan. Olemme väkisin sidoksissa teoriaan. Teorialla ja omakohtaisella kokemuksella on suhde, joka voi olla kolmenlainen:

1. Teoria elää omaa elämäänsä irrallaan henkilökohtaisesta kokemuksesta. Näin toimii nykyinen akateeminen maailma. Kun oma kokemus on unohdettu, niin filosofit helposti irtautuvat konkreettisesta todellisuudesta.

Maamme filosofian ammattilaiset tapaavat toisiaan vuosittain Suomen filosofisen yhdistyksen kokoamina yhden sanan ympärille. He tarkastelevat sitä teoreettisesti. Tuloksena on yleensä myös julkaistava kirja. Tuollainen kirja on olemassa myös meidän sanastamme Muutos.

2. Kokemusta tarkastellaan kertomalla siitä muille ilman teorioita. Tämä on kokemusten vaihtoa, jonka ajatuksena on rikastuttaa omaa elämänymmärrystä muiden kokemuksilla. Tämänkaltaisella keskustelulla on terapeuttisen toiminnan piirteitä ja keskusteluna etenevä ryhmäprosessi perustuu ihmissuhteille. Tällaista keskustelua voisi minusta kutsua vaikka kokemukselliseksi keskusteluksi . Se ei löydä tietä filosofiaan, perusteelliseen ajatteluun.

3. Oma kokemus ja yleinen teoria ovat tietoisessa suhteessa toisiinsa. Vain tällainen keskustelu ansaitsee minusta sokraattisen dialogin nimen. Juuri Sokrateesta katsotaan alkavan käsitefilosofia. Sokrates analysoi itseään ja muita, hän yhdisti kokemuksen käsitteisiin. Teorialla ja kokemuksella on suhde ja teoria auttaa meitä ottamaan etäisyyttä itseen ja toisiin. Vain keskustelu, joka tapahtuu tällaisen etäisyyden kautta ansaitsee minusta filosofisen keskustelun nimen.

Sokrateen opetukset meille säilyttänyt Platon irtautui vilkkaasta Ateenasta ja perusti Akatemiansa maaseudun rauhaan, ja keskittyi teoriaan, vaikka hänen mielestään teoria ja politiikka olivatkin erottamattomat. Me puolestaan poistuimme vilkkaasta Helsingistä Mikkelin rauhaan ja ryhdyimme käymään kokemuksellista keskustelua ilman teoriaa. Minusta se ei ollut em. ryhmittelyn mukaan sokraattinen dialogi. Ehkä olen väärässä, mutta minusta sokraattinen dialogi ilman teoriaa ei ole filosofiaa, vaan tavallinen ryhmäprosessi ilman että ymmärrämme että perimmältään olemme teoreettisia olentoja.

Joka tapauksessa keskustelumme oli antoisa. Dialogi on tapana lopettaa yhteisesti sovittavaan lauseeseen. Sellaista ei syntynyt, mutta mielestäni hyvä lause-ehdotus oli:
 Muutokseni saa liikkeelle liikuteltavissa olevaa ihmisyydessä ja maailmassa.
Lause korostaa ihmisen omaa aktiivisuutta, mistä pidän.

Ei kai vain Pekka Himanen sivuuta todellisuutta

Pekka Himanen on Suomen ”virallinen” filosofi, joka keskustelee rahamaailman valtiaiden ja valtionpäämiesten kanssa. Tavallisen kansan pariin Pekka Himanen laskeutui 7-9.9.2010 ja piti luentosarjan elämästä taideteoksena. Paikka oli varsin arvovaltainen: Helsingin yliopiston juhlasali. Siellä pääsevät puhumaan vain harvat ja valitut.

Odotukseni olivat siis varsin suuret kun lähdin kuuntelemaan Pekka Himasen arvovaltaisia ajatuksia arvovaltaiselta puhujalavalta. Mitä luentosarja minussa herätti?

1. luento 7.9.

Näen ensimmäisen kerran ilmielävän Pekka Himasen(jäljempänä PH). Hän kättelee juhlasalin ovella, katsoo suoraan silmiin ja sanoo tuttavallisesti: terve. Juhlasalin täyttää kaunis musiikki. Vierustoverini sanoo: ”Tämä on huippuhieno sali”. Koko tila huokuu arvovaltaa. Myös Suomen filosofien johtohahmo, yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto saapuu paikalle ja avaa tilaisuuden.

PH ottaa luontevasti tilan haltuunsa ja kertoo sympaattisesti omasta tiestään Suomen filosofian huipulle esimerkkinä rikastavasta vuorovaikutuksesta. PH:n mielestä meillä on jotain arvokasta kätkössä. Miten se saa mahdollisuuden?

Kaiken perusta on LUOTTAMUS. Sen perustalle voi rakentua RIKASTAVA YHTEISÖ ja siitä LUOVUUS. Toimintaa suuntaava tekijä on UNELMA. Tätä prosessia PH konkretisoi monin esimerkein.

PH:n esittämä tehokas oppimisketju etenee näin: luova intohimo(1) siihen mitä tekee ja kokee. Tämä johdattaa tekemään kysymyksiä (2). Kysymysten kautta oppi käyttämään ympärillä olevia resursseja (3). Kun tämä tapahtuu rikastavassa yhteisössä (4) muiden kanssa , niin tämä johdattaa kohti unelman(5) toteutumista.

Kaiken mitä PH esittää, voin hyväksyä ja varmaan melkein kaikki muutkin. Tuntuu kuin PH haluasi viestittää: siitä vain innostumaan.

2. luento 8.9

PH aloittaa kertomalla miten yhteisö nostaa yksilön parhaimpaansa, mutta siirtyy pian päivän teemaan: henkilön oman persoonan näkökulmaan.

Yksilö on sisäisesti yhteisö, vuorovaikutustensa summa. Perustana on ihmisen sisäinen arvokkuuden kokemus = ihmisen se, mitä ihmisessä tuntuu.

PH suosittaa kirjoittamaan havaintoja itsestä itselle, jonka tuloksena ihminen on enemmän mitä on. PH:n teema on siis itsensä kehittäminen eli itsekasvatus. Ajattelen kuin tärkeän teeman PH ottaa esille - todella tärkeän ja laiminlyödyn. Suomessa lienee yli 100 kasvatustieteen professoria eikä yhdenkään virka-alan määrittelyssä ole itsekasvatusta. Todella käsittämätöntä, vaikka itsekasvatushan on koko kasvatuksen perusta. Kuinka ihminen voi toista kasvattaa, jos ei ole mitään käsitystä miten itseään kasvattaa? PH käsittelee sitä mikä on elämässä tärkeää ja jota pitäisi tutkia ja opettaa jokaisessa kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

PH aloittaa itsekasvatuksen analyysinsä ihan perustasta eli äidin rakkaudesta oman lapseen. Tästä lähtee kasvatus ja kulttuurin kehitys – äidin ja vastasyntyneen lapsen rakkaudellisesta kohtaamisesta. Aika pian tähän rakkauteen kuitenkin tulee haava- kolmas tekijä (isä,sisar). Syntyy kolmiodraama, jota PH kuvaa monipuolisesti. Rakkauden haava synnyttää erilaisia elämän ongelmia ja syyllisyyksiä – ja tarvetta itsekasvatukseen. PH toteaa viisaasti, että vain tekojen kautta voi muuttaa itseään. Oman sisäisen yhteisön havainnon kautta voi tajuta muutostarpeen ja ottaa itselleen käsikirjoittajan vastuun ja itse korvaavien tekojen kautta rikastaa elämäänsä.

3. luento 9.9.

PH aloittaa kuvaamalla miten ihmisyyden perusteemat soivat meissä ja musiikissa. PH esittää hyviä kysymyksiä, joita itsestään havaintoja tekevä ihminen voi tehdä itselleen: Mitä minä pelkään? Mikä on minun rakkauden haavani? Mikä on energisoiva unelmani? Mitä toimintani palvelee?

PH etsii tietä sydämestä sydämeen ja tiivistää luentosarjan kaaren. PH aloitti vuorovaikutuksesta, jatkoi ihmisen sisäisestä maailmasta ja nyt päätyy merkitykselliseen elämään.

PH korostaa että elämä on muutostila ja on oltava hereillä joka hetki. Kehitys päättyy tyytyväisyyteen. Yhteinen ME on liikkeellä.

PH ottaa esiin juutalaisen Viktor Franklin (1905-1997), keskitysleirin kauheudet kokeneen psykiatrin, joka on kehittänyt logoterapian ja hänen teesinsä:

1. Ihminen tarvitsee elämäänsä tarkoituksen

2. Elämän kysymys on asetettava oikein

3. Vastaus on itsensä ylittäminen

Rakkaus on se tapa, jolla ihminen sijaitsee laajemman me-subjektin yhteydessä, joka on pysyvä. Rakkaus voittaa keskitysleirin hirveydet.

Me on varsinainen subjekti - ei minä. Elämme verkossa, joka kantaa Tärkeintä ovat arvonannon hetket –merkityksellinen elämä. Arvonantojen hetkien kautta elämä voittaa, läpi elämän tummien hetkien tulee elämän riemuvoitto.

PH lopettaa luentosarjansa Beethovenin Oodiin ilolle.

Yliopiston juhlasalin yleisö puhkeaa raikuviin aplodeihin, osoittaa suosiotaan nousten seisomaan. Bravo-huutoja kuuluu. PH on tyylikkäällä esityksellään ja vilpittömän tuntuisella olemuksellaan hurmannut yleisönsä.





Jälkiajatelma

Olikohan tuo tyylikkäillä videonpätkillä rytmitetty luentosarja sittenkään niin hieno kuin miltä se tuntui ? Sivuuttikohan PH jotain mikä kuuluu elämään taideteoksena? Ranskalainen filosofi Pierre Hadot (1922-2010) kirjoittaa: ”Filosofi kokee julmasti, miten yksinäinen ja voimaton hän on maailmassa, jota repii kaksi tiedostamatonta ongelmaa: se , joka saa aikaan rahan palvonnan, ja se, jonka miljardien ihmisolentojen kurjuus ja kärsimys aiheuttaa” ( Hadot, Antiikin filosofia s.285) ? Luennolla ei kumpikaan ongelma pilkahtanut esiin edes sivulauseessa.

Samaan aikaan kun PH piti luentoaan, ihmiskunta ilmeisesti aloitti siirtymisensä aivan toiseen aikakauteen luontosuhteessaan ja koko historiassaan. Nimittäin maailman kannattavan öljytuotannon huippu on juuri ohittumassa (http://nuvatsia.terevaden.net/ blogimerkintä 2.9.2010). Öljyntuotannon hiipumisella tulee olemaan hurjia vaikutuksia maailmaan, jonka teollisesta tuotannosta 95 on riippuvaista öljystä. Elämämme taideteoksen reunaehdot muuttuvat jyrkästi.

PH:n ylistävän rikastavan vuorovaikutuksen ja rikastavan yhteisön perusta on luottamus. PH puhui kaunista teoriaa, mutta ei puhunut mitään luottamuksen yhteiskunnallisista edellytyksistä ja niiden kehittymisestä. Luulen, että suomalaisen yhteiskunnan luottamusindikaattori on kääntynyt negatiiviseksi - ainakin jos mittarina käytetään yksityisten turvayritysten kasvua. Onko PH jotenkin irti todellisuudesta? Leijuuko hän jotenkin pilvissä eikä näe mitä todella tapahtuu? Täytyypä lukea hänen kirjoituksiaan, joita maamme valtiojohto on häneltä tilannut. Ehkä asia niistä selviää.

1. TSAARIN ALAMAISUUDESSA

Historiallisia tutkimuksia harjoittava määrittyy aina myös sen kautta, että hän itse kokee historiaa.

Historiaa kirjoitetaan aina uudelleen, koska nykyhetki määrää meitä.



saksalainen filosofi Hans Georg Gadamer(1)










Olemme ihmisinä syvästi historiallisia, nykyhetken määräämiä.

Kun Venäjän ideasta kirjan kirjoittaneelta presidentti Mauno Koivistolta kysyttiin, mikä on Suomen idea, niin hänen vastauksensa oli selkeä: henkiin jääminen(2). Suomalaiset joutuivat Ranskan keisari Napoleonin ja Venäjän tsaari Aleksanteri I:n Tilsitissä 7.7.1807 tekemän sopimuksen johdosta ensin sadaksi vuodeksi osaksi Venäjää ja itsenäistymisensä jälkeen toiseksi sadaksi vuodeksi kompleksiseen suhteeseen rajanaapurinsa kanssa. Kaksisataa vuotta suomalaiset taistelivat henkiin jäämisestään suhteessa isoon ja mahtavaan Venäjään. Suomen etua ajaessaan presidentti Koivisto, sodan itsekin kokenut sotaveteraani, junaili Suomen osaksi Euroopan unionia ajatellen etenkin turvallisuutta. Suomen edun vuoksi hän myös vastustaa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon ja näkee nyt Suomen suomettuneen Amerikan suuntaan(3). Amerikkalainen elämänmuoto uhkaa Suomen ideaa: henkiin jäämistä. Suomen uhkana 1900-luvulla oli Venäjä ja Neuvostoliitto, nyt amerikkalainen talousajattelu.

Suomalaisten oman historian kirjoitusta hallitsi 1900-luvulla syvä inho Venäjää hallinnutta gangsterihallintoa vastaan. Tämän syvän inhon vallassa kirjoitettiin Suomen poliittista historiaa (Jukka Tarkka, Martti Häikiö, Hannu Rautkallio, Jyrki Vesikansa, Lasse Lehtinen jne). Neuvostoliitto oli iso paha susi ja Suomi pieni viaton olemassaolostaan taisteleva kyyhkynen. Historioitsijoiden oma lähtökohta (inho Neuvostoliittoa kohtaan) määritti myös sen miten he kirjoittivat Suomen historiaa.

Suomen historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas on kirjoittanut kirjan Käännekohdat Suomen historiassa, jossa hän listaa mielestään tärkeimmät käännekohdat Suomen historiassa. Kirja julkaistiin 1986 ja Heikki Ylikangas uudisti sen 2002. Kollegoidensa tavoin Heikki Ylikangas näkee Suomen historian käännekohdat lähinnä Venäjän uhkasta pelastumisen tarinana.

Mutta mitkä olisivatkaan Suomen historian käännekohdat, jos näkökulmaa muutettaisiin ja historia kirjoitettaisiin suomalaisen ihmisen tietoisuuden kehittymisen näkökulmasta ja jätettäisiin Venäjän gangsterihallinnon pyrkimykset sivurooliin? Jos lähtökohta on suomalaisen ihmisen tietoisuuden kehitys, niin Suomen historian merkittävin käännekohta oli mielestäni vuosi 1905, jonka Heikki Ylikangas tyystin sivuuttaa. Käännekohta voidaan myös kiteyttää yhteen paikkakuntaan ja yhteen päivään: Tampere 1.11.1905. Historioitsija Väinö Voionmaa kuvasi tuota päivää pari vuotta myöhemmin:

"Oi ihania päiviä! Arkipäiväisistä arkipäiväisin kaupunki oli muuttunut satujen lumotuksi linnaksi. Vanha elämä oli kivettynyt ja uusi ihmeellinen elämä puhjennut sen sijaan. Kymmenettuhannet kädet olivat irtautuneet omista pienistä askareistaan toimittaakseen suuria valtion ja yhteiskunnan tehtäviä. Tori oli muuttunut juhlahuoneistoksi, kaupungintalon ennen tyhjä parveke oli nyt alituisena puhuja- ja lausuntalavana, jonka edessä suuren kaupungin kaikki lapset yhteisin aattein, yhteisin mielin ja tuntein viettivät suuren vapautuksen loppumatonta juhlaa.

Keskiviikkona 1 p. marraskuuta, alkoi kansankokous torilla kello 10 aamulla. Tästä hetkestä tuli Tampereen lakon huippu ja kruunu. Kansa leikki kuningasta täysin rinnoin nauttien vallankumouksen hurmaa ja unohtaen vallankumouksen vaarallisuuden. Nyt oli sortovalta kukistunut niin kuin Jerikon muurit Israelin pasuunain soidessa. Vanhat vallat oli alennettu kansan astinlaudaksi. Köyhälistön hymnit kaikuivat taivaan lakeen saakka ja runoniekat kilvan lauloivat kansa kaikkivaltiaan ylistystä. Paljastetuin päin kuultiin Yrjä Mäkelinin laatima ja lakkokomitean hyväksymä suurensuuntainen Julistuskirja Suomen Kansalle, kuuluiksi tullut Punaisen julistuksen nimellä, jonka sanat kansan nimeen kuuluivat seuraavasti….”(4)

Väinö Voionmaan kunniaksi on pystytetty patsas Tampereen yliopiston pääoven eteen. Vuoden 1905 tamperelaisilla ei ole patsasta. Ennen vuotta 1905 tamperelaiset muiden suomalaisten tavoin olivat olleet kuin huollettavia lapsia, joille Jumalalta valtansa saava tsaari ja Jumalan asettama säätyjako olivat osoittaneet paikkansa. Ja nyt yhtäkkiä kansa oli liikkeessä ja oman valtansa huumaamana. Yhtäkkiä tämmöinen muutos ei voinut syntyä suomalaisten mielissä. Mitä suomalaisten tietoisuudessa vuonna 1905 oikein tapahtui ja miksi?

Jo ennen vuotta 1905 ihmisten mieliä olivat askarruttaneen uudenlaiset ajatukset: kansallisuusaate, raittiusaate, työväenaate, valistusaate, osuustoiminta-aate, nuorisoseura-aate jne. Nämä kaikki elivät tsaari Nikolai II:n valtakunnassa, jonka yhtenäistämiseen hän pyrki. Olimme osa Venäjää. Tsaarin suomalaisten venäläistämisohjelmaa Tekla Hultin kuvaa päiväkirjassaan 13.4.1904 näin: ”Kaikkialta kuultaa, että pääasia on venäläisen hengen istuttaminen Suomeen. Suomalaiset on saatava pitämään Venäjää synnyinmaanaan ja heidän tulee olla ylpeitä siitä, että kuuluvat siihen maahan. Tällaisen venäläisen hengen luominen tulee olla koulun ja sotilaspalveluksen tehtävä”(5). Nuoruudessaan suomen kieltä halveksineeseen ruotsinkieliseen aateliseen Karl Gustav Emil Mannerheimiin tämä tehosi. Hän imi itseensä Pietarissa tsaristisen maailmankuvan. Mutta tamperelaisiin tsaarin ohjelma ei tehonnut.

Suomalaisille lukiolaisille opetetaan(6), että syy tamperelaisten juhlintaan oli Venäjän nöyryyttävä tappio sodassa Japania vastaan vuosina 1904-1905, joka aiheutti Pietarissa suurlakon, joka sitten levisi myös Suomeen. Tämä antaa kehnon kuvan tapahtuman tosiasiallisista syistä. Tamperelaiset eivät kai nyt olisi sen takia innostuneet, kun tsaari oli hävinnyt sodan jossain maapallon toisella puolella. Japanin sotaa merkittävämpi syy oli Pietarin verinen sunnuntai 22.1.1905. Tuolloin pappi Gabon oli organisoinut valtaisan tsaarille uskollisen kulkueen, jonka kärjessä marssivat vanhat ortodoksipapit uskonnollisia lauluja laulaen ja tsaaria ylistäen. Heidän tarkoituksena oli jättää tsaarille anomuskirje, jotta tsaari auttaisi kansaa heidän kärsimyksissään. Kun aseeton kansa saapui Pietarin Talvipalatsin edustalle he eivät kohdanneet armollista tsaaria vaan aseistetut tsaarin rykmentit, jotka alkoivat silmittömän teurastuksen. Verinen sunnuntai avasi Venäjän kansan silmät ja tsaari menetti kunnioituksensa. Pietarin verisunnuntai synnytti liikettä koko 1900-luvun historiaan aivan samoin kuin New Yorkin islamistien terrori-isku 11.9.2001 koko alkaneen 2000- luvun historiaan. Kummassakin tapauksessa historian liikkeen aiheutti täysin viattomien ja aseettomien ihmisten veri.

Pietarin verinen sunnuntai ei ole niin kaukaista historiaa kuin helposti kuvittelemme. Olen itse ollut Talvipalatsin aukion reunalla kuuntelemassa kun Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997) on kertonut miten hän pikkupoikana oli katsomassa kaunista uskonnollista kulkuetta, joka hänen silmiensä edessä muuttui ruumiskasoiksi. Kauheuden voi kuvitella, kun menee aukiolle ja ajattelee mitä on tapahtunut kun tsaarin rykmentit ovat avanneet tulen aseettomia ihmisiä kohti tuloksena tuhansia ruumiita ”oman maamme” pääkaupungissa ihan lähellä ja ihan hetki sitten. Mitään vastaavaa aseettomien ihmisten teurastusta ei historiamme tunne. Pietarissa oli tuolloin paljon suomalaisia mm. lähes koko Pietarin nuohoustoimi oli suomalaisten hallussa. Pietari oli tuolloin ”meidän” kaupunkimme. Ahola-Valon kertomus on silminnäkijän kuvaus tapahtumasta.






Kun koulun historian kirjat eivät kerro mitään Pietarin verisunnuntaista, niin historianopettajien olisi syytä näyttää video oppilailleen ja kertoa, mistä 1900-luvun historian myllerrys sai alkunsa, mistä alkoi ihmisten tietoisuuden muutos tsaarin Venäjällä ja sen seurauksena koko tsaarin valtarakennelma ja myös Suomeen suuriruhtinaskunnan säätyrakenne murtui. Kuningasta 1.11.1905 leikkineet tamperelaiset oli osa verisestä sunnuntaista alkanutta liikehdintää. Heidän oli turvallista leikkiä kuningasta kun lähimmät tsaarin sotilaat olivat Hämeenlinnassa. Helsingissä tilanne oli paljon vaarallisempi.

Suomalaiset historioitsijat antavat verisen sunnuntain tapahtumien massiivisuudesta ristiriitaista tietoa. Marko Tikka: ”Noin sadankolmenkymmenen rauhallisen, aseettoman mielenosoittajan surmaaminen ja satojen haavoittaminen rikkoi lopullisesti venäläisen kansa käsityksen oikeudesta ja suojasta, jonka hallinnon olisi pitänyt hallittavilleen suoda”(7). Arto Luukkanen: ”Tästä tapahtumasta,2000 henkeä vaatineesta selkkauksesta ”verisunnuntaista”, sai alkunsa vuoden 1905 vallankumous”(8). Kun olin joitakin vuosia sitten turistimatkalla Pietarissa, niin opas kertoi uhrimäärän olleen 4000. Heti verisunnuntain jälkeen Tekla Hultin Helsingissä kirjoitti 23.1.1905 päiväkirjaansa: ”Kerrotaan tuhansia tapetun. Venäläisen iltalehdet sisältävät virallisen selostuksen tapahtumista mainiten vain 74 kuollutta ja 223 haavoittunutta, mikä tietysti vastaa vain kymmenettä osaa todellisista luvuista ”(9). Viattomien rauhallisesti käyttäytyvien ihmisten tarkoituksellinen tappaminen järisytti koko valtakuntaa, joka joutui sekasortoiseen tilaan. Tsaarista, armollisesta isästä, oli yhdessä päivässä tullut kansan vihollinen.

Verisen sunnuntain uhrien omaisten hyväksi pidettiin myyjäisiä myös Suomessa ja koko kansakunta oli lähes yksimielinen. Eivät kuitenkaan aivan kaikki. Kun tamperelaiset leikkivät kuningasta, niin tsaarin uskollinen palvelija Karl Gustav Emil Mannerheim taisteli Nikolai II:n puolesta Japanin rintamalla. Hän oli mennyt sotaan vapaaehtoisena välittämättä lainkaan suomalaisten tunteista. Mannerheim oli onnistunut haaveidensa mukaisesti vuonna 1887 pääsemään Pietariin eliittitason sotilaskouluun ja sen jälkeen vuonna 1890 palvelemaan Venäjän tsaaria chevalier-kaartin rykmenttiin, jossa hän omaksui täydellisesti venäläisen tsaarin upseerin identiteetin. Hän avioitui venäläisen kenraalin tyttären kanssa ja sai Nikolai II:n kruunajaisissa 1896 kunnian seisoa hallitsijan rinnalla kruunauksen aikana. Monarkistina Mannerheim pysyi elämänsä loppuun saakka - Nikolai II:n kuva oli aina hänen pöydällään(10). Chevalier-kaartin veljessiteet olivat elinikäiset ja he olivat aina valmiit auttamaan toisiaan(11). Ensimmäisessä maailmansodassa Mannerheim taisteli Nikolai II:n puolesta Puolan rintamalla saksalaisia vastaan ja kirjoitti vuonna 1915:”Suomen pitäisi ehdottomasti osallistua muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä tähän jättiläiskamppailuun”(12) . Suomalaisilla oli Mannerheimin mukaan siis velvollisuus ja kunnia puolustaa tsaaria - sotia tsaarin vallan puolesta saksalaisia vastaan. Samanaikaisesti suomalaiset isänmaalliset nuorukaiset hakeutuivat Saksaan jääkäreiksi sotilaskoulutukseen ja valmistautuivat taistelemaan Suomen itsenäisyyden puolesta Venäjää vastaan. Mannerheim kutsui jääkäreitä pettureiksi(13).

Mannerheimin maailma romahti kun Venäjällä 1917 tsaarinvalta kukistui. Verisunnuntaista alkanut prosessi sai tavoitteensa ja Venäjällä alkoi sisällissota: uudet vallanpitäjät vastaan tsaarin valkoiset kenraalit. Mannerheim osallistui jo 1917 valkoisten kenraalien keskeisiin neuvotteluihin, mutta vielä tuolloin vastarintaa he eivät kyenneet organisoimaan. Mannerheim palasi Suomeen ja täällä hän kohtasi suomalaiset, jotka olivat valmiit taisteluun venäläisiä uusia vallanpitäjiä vastaan. Tampereella 11.1.1905 vallinnut suomalaisten yksimielisyys oli kadonnut ja kansa oli jakautunut. Mannerheim organisoi nopeasti ja melko oma-aloitteisesti suomalaisen valkoisen armeijan ja sai käytännössä sotilasdiktaattorin aseman((14). Hän pystyi tähän vaikka hänen suomen kielen taitonsa oli tuolloin vielä hyvin huono ja käytti venäläistä sotilaspalvelijaa. Mannerheim marssi armeijansa kanssa Tampereelle, joka kukistui veristen taistelujen jälkeen. Tamperelaisten antautumispäivänä 6.4.1918 Mannerheim päiväkäskyssään ”Satakunnan ja Hämeen joukoille” julisti: ”Tämä voitto on myös koko maailman kulttuurivoitto Venäjän bolshevikkeja ja heidän maailmaa mullistavia ja sivistystä hävittäviä oppejaan vastaan”(15) . Tsaari Nikolai II siis voitti Tampereella ja tamperelaiset, jotka 12 vuotta aiemmin olivat leikkineet kuningasta, olivat ruumiita tai punavankeja. Kansanvalta oli kuopattu ja Chevalierin kaartin upseeri toteutti tehtäväänsä Venäjän sisällissodassa. Muualla Venäjällä valkoisten upseerien sotatoimet eivät onnistuneet yhtä hyvin. Itsenäistynyt Suomi oli ainoa osa tsaarin Venäjää, joka säilyi Mannerheimin johdolla Nikolai II:lle uskollisena (vaikka sortokauden kokeneet suomalaiset eivät itse asiaa näin ymmärtäneet).

Tampere oli Mannerheimille vain välitavoite – lopullinen tavoite oli Pietari. Mannerheimin tukena oli metsäteollisuus, joka puolusti markkinoitaan. Kenraalia kiehtoi ajatus edetä vanhan Venäjänmaan pelastavan läntisen ristiretken kärjessä, mutta hän ymmärsi myös paperiteollisuuden intressejä. Niinpä nämä kaksi yhteen liittyvää voimaa, Mannerheim ja suuret metsäyhtiöt, olivat kevään ja kesän 1919 aikana suuntaamassa Suomea Pietarin tielle(16). Kesäkuussa 1919 Mannerheim teki sopimuksen valkoisen kenraalin Judenitsin kanssa suomalaisten ja valkoisten venäläisten yhteistyöstä Pietarin valtaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut kun suomalaisten kanssa tuli hankaluuksia. Heinäkuussa 1919 Mannerheim osallistui salaliittoon. Ensin oli tarkoitus lykätä hallitusmuodon vahvistaminen tulevaisuuteen, sitten hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit toimeenpantavaksi. Näin syntyisi ”poliittinen välitila”, jonka aikana hänen johdollaan hyökättäisiin Pietariin. Mannerheim ei kuitenkaan saanut tarpeellista määrää oikeistopolitiikkoja suunnitelmaansa mukaan ja niin salainen suunnitelma raukesi ja Ståhlbergista tuli presidentti. Mannerheim lähti katkerana Tukholmaan. Vaikka kuningasta leikkineet tamperelaiset olivat ruumiita tai punavankeja, niin kansanvaltaa ei oltu vielä aivan lytätty maan rakoon. Pietari säästyi Mannerheimin hyökkäykseltä. Tsaari Nikolai II:n kohtaloksi jäi vain jäädä kuvaksi Mannerheimin pöydälle. Tsaarin kenraalikunnan yhteisyritys tsaarinvallan palauttamisesta Venäjälle oli epäonnistunut. Tsaarin Venäjästä jäi jäljelle vain – Suomi.


Mitä ihmeen tekemistä tällä on nykyhetken ja filosofian kanssa? Ehkä huomaamme tämän kun siirrämme katseemme nykyiseen puolustusministeriimme, Kari Häkämiehen. Kari Häkämies valitsi puolustusministerin vuoden 2009 uuden vuoden vastaanoton teemaksi Mannerheimin ja kunniavieraaksi elokuvaohjaaja Renny Harlinin, tulevan Mannerheim-elokuvan ohjaajan. Mannerheim on Kari Häkämiehelle idoli, suuri suomalainen, joka ansaitsee suuren suomalaisen elokuvan monumentikseen. Mannerheimin asema suomalaisena sankarina on vakaa, vaikka venäläiselle tsaarin upseerille kansa ja sen valta olivat halveksittavia asioita. Itsensä johtamisen Mannerheim antoi tsaarille, joka katsoi valtansa tulevan Jumalalta ja taitonsa johtaa ties mistä. Mannerheimia kunnioittava Kari Häkämies on myös puolustusministerin tehtävän ohella myös valtionyhtiöiden ohjauksesta vastaava ministeri. Tässä roolissaan Kari Häkämies on antanut itsensä johtamisen nykyajan tsaarille, globaaleille markkinoille. Suomen historian professori Markku Kuisma kirjoittaa:

On vaikea arvioida kumman osa on vaikeampi, armottoman tuntuisen maailmankapitalismin aalloissa keinuvan 2000-luvun Suomen vai vuoden 1809 suuriruhtinaskunnan, jonka olemassaolo riippui hallinneen yksinvaltiaan tunnelmista.

Joka tapauksessa suomalaisten varsinainen vaikutusvalta kumpaakin mahtiin oli ja on olematon(17).

Kari Häkämiehen uudenvuoden vastaanotolla kohtasivat 1800-luvun tsaarin ja 2000-luvun tsaarin valtarakennelmat. Suomalaisten tietoisuus on samanlaisessa alemmuudentunteen tilassa 2000-luvun tsaarin edessä kuin 1800-luvun tsaarille aikoinaan. Alemmuudentunnetta nykyajan tsaarille Markku Kuisma kuvaa näin:

Valtion odotetaan esiintyvän omistajaroolissaan sokeana, kuurona ja tahdottomana: jonkinlaisena hyväntahtoisena hölmönä lehmänä, jota yritysjohtajien ja hallitusammattilaisten iloinen veljeskunta lypsää omiin optioihinsa ja muihin tarpeisiinsa(18).

Kun Nietzsche kirjoitti vuonna 1873 Historian hyödystä ja haitasta elämälle hän lähtökohtansa oli niityllä laiduntava karja; ”se ei tiedä, mitä merkitsee eilinen tai huomioon, se syö ja märehtii, liikkuu ja lepää, nousee taas ylös, yötä päivää ja päivästä päivään. Se elää hetkessä, ailahtelee nautinnosta pahanolon tunteeseen olematta alakuloinen tai ikävystynyt”(19). Voisikohan tämän historiattomuuden kuvauksen ymmärtää myös kuvaukseksi nykyajan talousajattelusta ja talouspolitiikasta?

Puolustusministerin roolissaan Mannerheimiä palvoessaan Kari Häkämies sulkee historiallisesta horisontistaan Nikolai II:n puolesta ja kansanvaltaa vastaan taistelevan Mannerheimin. Muistaminen ja unohtaminen ovat poliittisia eli filosofisia asioita – meidän arvovalintojamme, meidän vallan- ja alistumistahtomme ilmauksia. Nikolai II haudattiin uudestaan 1998 valtiollisin kunnianosoituksin ja Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi hänet vuonna 2000 pyhäksi. Kukaan ei muista tsaarin joukkojen Pietarissa verisenä sunnuntaina tappamia ortodoksipappeja tai tavallista kansaa, joka leikki kuningasta Tampereella. Nikolai II ja Mannerheim ovat palvottuja sankareita, pyhiä idoleita. Mitä tämä kertoo meidän oman tietoisuutemme kehityksestä? Meille ei Pietari 22.1.1905 tai Tampere 1.11.1905 ole merkittäviä päiviä. Me suljemme ne historiallisen horisonttimme ulkopuolelle - niitä ei yksinkertaisesti ole.


Olemme alistaneet itsemme nykyajan tsaarille –aivan kuin Mannerheim Nikolai II:lle. Myös nykyajan tsaari vaatii kaikkien separatististen pyrkimysten tukahduttamista aivan kuin Nikolai II:kin. Miten selviää presidentti Koiviston Suomen idea - henkiin jääminen - nykyajan tsaarin puristuksessa? Kristian Smedsin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan loppulaulussa Suomen Kansallisteatterissa pari vuotta sitten jo laulettiin, että Suomi on kuollut ja silmäätekevien kuvat presidenttiä myöten ammuttiin säpäleiksi. Kutsuvierasnäytöksessä kansanedustajat taputtivat näkemälleen kuuliaisesti – kuten alamaisten tuleekin tehdä tunnustaessaan alamaisuutensa.








Viitteet:

1.Gadamer: Hermeneutiikka. Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa. Vastapaino 2005, s 26.


2.Jukka Mallinen kertoo kirjassaan Varastettua ilmaa (Savukeidas 2008), miten kirjailija-toimittaja Petja Aleshkovski kysyi radiossa presidentti Koivistolta, mikä on Suomen idea. Koivisto vastasi: ”Jäädä henkiin”. Valloitettujen ja valloittavien maiden nationalismit eroavatkin toisistaan. Viron idea - selviytyminen - on miltei sama kuin Koiviston määritelmä Suomen idealle.

3.TV 1:n Ykkösaamussa 22.1.2010

4.Pertti Haapala Tehtaan valossa. Vastapaino 1986, s.300.

5.Hultin: Päiväkirjani kertoo 1899-1914. Sanatar 1935, s.63.

6.Aalto,Aromaa,Haapala, Hentilä, Nieminen: Kaikkien aikojen historia 4, Suomen historian käännekohtia. Edita 2009, s.73.

7.Tikka: Mitä tapahtui? Artikkeli teoksessa Haapala, Lytty, Melka,Tikka Kansa kaikkivaltias Suurlakko Suomessa 1905. Teos 2008, s.20.

8.Luukkanen: Neuvostojen maa, Neuvostoliiton historia 1917-1991 Kleio, Edita 2004, s.36.

9.Hultin Päiväkirjani kertoo 1899-1914. Sanatar 1935 s.93.

10.Joffe:Mannerheim Chevalier-kaartin kasvatti. Otava 2006, s.56.

11.em. s.44

12.Jakobson Kohtalon vuodet Suomi nousi, taipui ja selvisi. WSOY 2008, s.28.

13.Joffe: Mannerheim Chevalierr-kaartin kasvatti Otava 2006 s. 112.

14.em. s.149

15.Ylikangas: Tie Tampereelle WSOY 1993 s.500

16.Kuisma Rosvoparonien paluu. Raha ja valta Suomen historiassa Siltala 2010 s. 138

17.em. s.112

18.em. s.98.

19.Nietzsche Historian hyödystä ja haitasta elämälle, suom. Anssi Halmesvirta.Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö JULPU 1999 s.11.

JOHDANTO

Minulle filosofia on yksinkertaisesti perusteellista ajattelua, erityisesti maailmankatsomuksen perustojen kriittis-rationaalista tarkastelua. Tämä on vastaukseni kysymykseen: Mitä on filosofia? Samannimisen kirjan ovat  julkaisseet 20 suomalaista filosofia. ( Rydenfelt & Kovalainen toim.  Mitä on filosofia?2010 Helsinki:Gaudeamus). Kirjassaan eturivin filosofit antavat lukuisia erilaisia vastauksia kirjansa otsikon kysymykseen. Eräs niistä on: Filosofia on tapa nähdä maailma ja olla maailmassa (Henna Seinälän määritelmä). Tämä vastaus on minun mieleeni ja vastaa omaa käsitystäni filosofiasta.


Minulle filosofia ei ole tiedettä, jolla tarkoitan sitä tieteellisen selittämisen tapaa, jonka alkujuuret yleensä sijoitetaan englantilaiseen Francis Baconiin (1561-1626), vaan jotain ihmisen elämisen ja olemisen kannalta läheisempää ja tärkeämpää. Minulle tärkein filosofinen kysymys on: Mitä minun pitää tehdä? Akateeminen ammattifilosofi, joka unohtaa tämän kysymyksen, unohtaa samalla oman ihmisyytensä ja ottaa tutkijan roolissaan ulkopuolisen tarkkailijan aseman. Niin kirjoitettu filosofia hukkaa samalla elämän ja eristäytyy maailmasta.

Filosofia-sanaa (viisauden rakastamista) käytettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran Kreikassa n. 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin se tarkoitti tiedon hankkimista tiedon itsensä vuoksi. Platon (427- 348 ) antaa teoksessaan Pidot filosofille ja filosofialle toisenlaisen määritelmän. Platonille viisas on ehdottoman täydellinen. Filosofi on ei-viisas ja tietää sen, mutta filosofilla on sisäinen halu, joka vie häntä kohti totuutta, kauneutta ja hyvyyttä eli viisautta. Hän paljastaa jotain muille ihmisille viisauden maailmasta pyrkiessään viisauteen. Pitojen mukaan filosofia on viisauden idean ohjaama elämäntapa. Pidän tästä määritelmästä. Määritelmä synnyttää leegion jatkokysymyksiä: Mitä on viisaus? Miten viisaus voi ohjata meitä? Miten tavoitamme viisauden? Platonin mukaan me filosofoimme kaikessa mitä meille tapahtuu ja kaikessa, mitä me teemme. Platon ajattelun voi kiteyttää: filosofia = politiikka.

Tästä lähtökohdasta kirjoitan tätä blogia, jonka aloitin Kriittisen korkakoulun 2-vuotisella praktisen filosofian kurssilla. Kurssi päättyi 2.12.2010, jolloin me 10 opiskelijaa saimme diplomin,jonka mukaan omaamme filosofisen vastaanoton  pitämiseen liittyvät teoreettiset ja käytännölliset valmiudet. Suomessa filosofinen vastaanotto on varsin tuntematonta. Joskus tänä vuonna julkaistaneen kirja Filosofi tavattavissa, jossa asiasta kerrotaan tarkemmin. Se on kurssin yhteistuotos.  Myös minä olen tavattavissa, sekä fyysisesti että ajatukseni tämän blogin välityksellä.

Ymmärrän varsin hyvin että yhdenkin ihmiskunnan suuren filosofin elämäntyön selvittämiseen ja ymmärtämiseen menisi ihmisikä enkä siihen pysty. Ajatusärsykkeeni ovat keskeneräisiä, mutta kuitenkin mielestäni perusteltuja ja sisältävät keveitä viittauksia kirjallisuuteen. Ajatusärsykkeeni ovat myös löyhästi yhteydessä toisiinsa niin, että niistä muodostuu tarina. Tavoitteeni on kirjoittaa  aina kuukausittain tarinaan yksi luku (kesääl hrvemmin). Tarinassa on valmiina luvut:
1. Tsaarin alamaisuudessa
2. Tsaarin muotokuva.
3. Brändi ja todellisuus
4. Eräs hyve
5. Saalistavan mekanismin synty
6. Touhu ja eetos
7. Touhun ideologiaa
8. Touhun tiedettä- osa 1

 Blogissani on myös  lyhyempiä mieleenjuolahduksia, joilla ei ole suoraa yhteyttä tarinaan. Blogillani on useitakin päämääriä:

1. Akateemisen ammattifilosofian ja käytännön elämän välillä on kuilu. Tätä kuilua yritän täyttää ja rakentaa siltaa käytännön elämän ja filsofian välille.

2. Suorittamani praktisen filosofisen kurssin  tavoitteena oli antaa valmiuden filosofisen vastaanoton pitämiseen.  Jos haluat keskustella kanssani jostain oman elämäsi ongelmasta tai yleisemmin jostain sinusta kiinnostavasta asiasta tai tästä blogista, niin ota yhteyttä sähköpostitse, niin mietitään yhdessä voisimmeko tavata Hämeenlinnassa, jossa asun.Tapaaminen ei maksa mitään ainakaan ensimmäisellä kerralla.

3. Blogimerkintäni ovat ajatusärsykkeitä. Niiden tarkoitus on positiivisesti ärsyttää. Jos ärsyynnyt, niin intä vastaan. Olisin onnellinen, jos blogimerkintäni synnyttävät keskustelua. Jokaisen ajatusärsykkeen jälkeen on tilaa keskustelulle.  Erityisen onnellinen olisin, jos joku Mitä on filosofia? –kirjan ammattifilosofeista lukisi näitä blogimerkintöjä ja vaivautuisi jollakin tavalla kommentoimaan. Se olisi minulle kuin lottovoitto. Minut otettaisiin todesta.

4. Hämeen Sanomien kulttuurikriitikko Tapio Lahtinen irvaili lehdessään 16.6.2010 Mitä on filosofia-kirjaa arvioidessaan filosofien jatkuvia teoreettisia keskusteluja ja kirjoittaa:” Ja missä vaiheessa nämä keskustelut keskustelun tarpeellisuudesta etenevät loputtomista keskustelun tärkeyden korostamisesta etiäppäin?” Yritän viedä tässä blogissani keskustelua etiäppäin – konkretiaan. Minusta filosofialla ei ole erityistä arvoa ellei se kosketa konkreettista elämää ja ole merkityksellistä myöskin ihmisten tekojen tasolla.

5. Erityisesti toivoisin että tämä blogi löytäisi lukijoikseen lastentarhanopettajat, opettajat ja muut kasvattajat, jollaisia me kaikki olemme. Tarinan loppupuolella selviää, miksi juuri heitä toivon lukijoikseni.



Positiivisesti ärsyttäviä lukuhetkiä.


Hämeenlinnassa  7.7.2011


Risto Suvanto
filosofinen praktikko
risto.suvanto7@gmail.com