Osallistuin ilmeisesti pisimpään koskaan Suomessa järjestettyyn sokraattiseen dialogiin 17-19. 9. Mikkelissä. Dialogi kuului praktisen filosofian koulutusohjelmaan, joten sillä oli myös pedagoginen tarkoitus. Meitä oli 10 osallistujaa ja ohjaaja. Sokraattinen dialogi on keskustelumenetelmä, jonka tavoite on syventää osallistujien ymmärrystä jostakin asiasta oman ja muiden kokemusten pohjalta. Jokainen osallistuja tuo keskusteluun jonkin henkilökohtaisen kokemuksen käsiteltävästä aiheesta, jota kuvaa yksi sana.
Valitsimme demokraattisesti suljetulla lippuäänestyksellä aiheeksemme muutoksen. Itse äänestin aiheeksi vapautta, joten jouduin siis osallistumaan keskusteluun aiheesta, jota en halunnut.
Keskustelumme lähti liikkeelle yhden osallistujan kokemuksesta. Hän koki että hänen tietonsa ja taitonsa muuttavat, mutta kyseenalaisti muuttuuko hän itse syvemmällä tasolla mitenkään vai löytyykö sieltä jotain muuttumatonta – jotain, joka on aina pikkulapsesta ollut ja on edelleen samanlaisena. Minä ymmärsin tämän kokemuksen kertomukseksi minän kerroksellisuudesta –kiehtova aihe. Mitä sieltä syvimmältä tasolta oikein löytyykään? Onko siellä ehkä villi petoeläin vai Jumala vai mikä?
Keskustelumme polveili hyvin monipuolisesti muutoksen ympärillä, mutta minua koko ajan häiritsi yksi sokraattisen dialogin sääntö –kielto puhua teoriaa. Kapinoin tätä sääntöä vastaan.
Kun koen jotain ja haluan välittää sen toiselle ihmiselle, niin minun pitää käsitteellistää kokemukseni. Käsitteellistäminen kuuluu jo teorian maailmaan. Perimmältään ihminen on teoreettinen olento. (Tämän viisauden olen varastanut Gadamerin esseestä Teorian ylistys, jonka on kirjassa Hermeneutiikka. Vastapaino 2005 s.156). Ilman luomiamme käsitteitä me emme edes pysty keskustelemaan. Olemme väkisin sidoksissa teoriaan. Teorialla ja omakohtaisella kokemuksella on suhde, joka voi olla kolmenlainen:
1. Teoria elää omaa elämäänsä irrallaan henkilökohtaisesta kokemuksesta. Näin toimii nykyinen akateeminen maailma. Kun oma kokemus on unohdettu, niin filosofit helposti irtautuvat konkreettisesta todellisuudesta.
Maamme filosofian ammattilaiset tapaavat toisiaan vuosittain Suomen filosofisen yhdistyksen kokoamina yhden sanan ympärille. He tarkastelevat sitä teoreettisesti. Tuloksena on yleensä myös julkaistava kirja. Tuollainen kirja on olemassa myös meidän sanastamme Muutos.
2. Kokemusta tarkastellaan kertomalla siitä muille ilman teorioita. Tämä on kokemusten vaihtoa, jonka ajatuksena on rikastuttaa omaa elämänymmärrystä muiden kokemuksilla. Tämänkaltaisella keskustelulla on terapeuttisen toiminnan piirteitä ja keskusteluna etenevä ryhmäprosessi perustuu ihmissuhteille. Tällaista keskustelua voisi minusta kutsua vaikka kokemukselliseksi keskusteluksi . Se ei löydä tietä filosofiaan, perusteelliseen ajatteluun.
3. Oma kokemus ja yleinen teoria ovat tietoisessa suhteessa toisiinsa. Vain tällainen keskustelu ansaitsee minusta sokraattisen dialogin nimen. Juuri Sokrateesta katsotaan alkavan käsitefilosofia. Sokrates analysoi itseään ja muita, hän yhdisti kokemuksen käsitteisiin. Teorialla ja kokemuksella on suhde ja teoria auttaa meitä ottamaan etäisyyttä itseen ja toisiin. Vain keskustelu, joka tapahtuu tällaisen etäisyyden kautta ansaitsee minusta filosofisen keskustelun nimen.
Sokrateen opetukset meille säilyttänyt Platon irtautui vilkkaasta Ateenasta ja perusti Akatemiansa maaseudun rauhaan, ja keskittyi teoriaan, vaikka hänen mielestään teoria ja politiikka olivatkin erottamattomat. Me puolestaan poistuimme vilkkaasta Helsingistä Mikkelin rauhaan ja ryhdyimme käymään kokemuksellista keskustelua ilman teoriaa. Minusta se ei ollut em. ryhmittelyn mukaan sokraattinen dialogi. Ehkä olen väärässä, mutta minusta sokraattinen dialogi ilman teoriaa ei ole filosofiaa, vaan tavallinen ryhmäprosessi ilman että ymmärrämme että perimmältään olemme teoreettisia olentoja.
Joka tapauksessa keskustelumme oli antoisa. Dialogi on tapana lopettaa yhteisesti sovittavaan lauseeseen. Sellaista ei syntynyt, mutta mielestäni hyvä lause-ehdotus oli:
Muutokseni saa liikkeelle liikuteltavissa olevaa ihmisyydessä ja maailmassa.
Lause korostaa ihmisen omaa aktiivisuutta, mistä pidän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti